sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Teneriffalla onnistunut hätälasku mereen vuonna 1966

Espanjalainen 72-vuotias pilotti, Eugenio Maldonado, muistelee,
että Teneriffalla on sattunut hieman vastaavanlainen lentoko-
neen hätälasku mereen kuin juuri tapahtui New Yorkissa Hudson-
jokeen. Teneriffan hätälasku mereen tapahtui nousulähdön jäl-
keen vuonna 1966 ja siinä kuoli yksi koneen matkustajista.
Spantaxin kone oli matkalla La Palman saarelle ja siihen tuli
moottorivika pilvien sekä vuorien keskellä, mistä syystä kap-
teeni päätti tehdä hätälaskun mereen. Avuksi saapui melko pian
pieni kalastaja-alus, johon pelastettiin osa matkustajista.
Monet äidit eivät tuolloin halunneet luopua lapsistaan, koska
hätä oli suuri. Osa matkustajista joutui uimaan aallokossa
kivikkoisille rannoille. Maldonado muistelee kuinka hän yritti
tuolloin turhaan pelastaa sukeltamalla koneesta jo hukkunutta
matkustajaa, jolla oli yhä silmät auki. Myöhemmin sotatuomiois-
tuimessa hänet todettiin sankariksi.

Maldonado on ollut myös pahemmissa onnettomuuksissa. Yksi oli
vuonna 1982, kun hän lensi Boeing 727 -konetta Lontoosta
Madridiin. Tuolloin koneessa ei jostain syystä toiminut mikään,
mutta hän sai koneen kuitenkin perille Madridin kentälle.
Toinen vaarallinen tapaus oli vuonna 1986 Milanossa, Italiassa,
jossa hän laskeutui kentälle ja osa laskutelineen pyöristä ei
toiminut lainkaan.

Nyt hän on kirjoittamassa kirjaa 40-vuotisesta pilotti-uras-
taan, jossa hän kertoo onnettomuuksista ja omansa sekä monien
matkustajiensa henkien pelastamisesta.

Mitä mieltä sinä olet lentoturvallisuudesta?

Lähde: Canarias 7

Ei kommentteja: