sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kesäloman aika

Kiitän blogin lukijoita ahkerasta lukuinnosta. Nyt on kuitenkin
kesäloman aika.

Nauttikaahan kaikki mukavasta kesästä, missä kukin olettekin!

Palataan syksyllä taas maisemiin. Ehkä lamakin on silloin jo
hieman hellittämässä otettaan.

torstai 19. maaliskuuta 2009

La Palmalla kiertelee tappava koirajoukko

Viiden Pittbull-terrierin muodostama villiintynyt koirajoukko
kiertää El Pasossa, La Palmalla raadellen ja tappaen kotieläi-
miä. Mm. kaneja, sikoja ja kissoja on löytynyt tapettuina
koirien jäljiltä. Koirien hyökkäyksiä on tapahtunut jo aina-
kin seitsemän eri kertaa. Koirajoukko herättääkin nyt pelkoa
alueen asukkaissa.

Lähde: RTVC



tiistai 10. maaliskuuta 2009

Venepakolaisia saapui suuri joukko El Hierrolle, joukossa 43 lasta

El Hierrolle saapui ennätyksellisen suuri joukko lapsia ve-
neellä Afrikasta. Kaikkiaan tulijoita oli 65, joista lapsia
tai nuoria 43. Matkalaiset olivat hyväkuntoisia. Espanjalainen
valvontasysteemi huomasi venepakolaiset merellä ja merivalvonta
toi heidät El Hierrolle, jossa heidät sijoitettiin väliaikai-
sesti Valverden kaupunkiin odottamaan jatkotoimia.

Lähde: Canarias7



keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Espanjasta vuosi sitten ostetun asunnon arvo on laskenut nyt 30%

Espanja ja Kanariansaaret elävät nyt rankkaa kriisiä, jota
sielläkin verrataan jo 1930-luvun lamaan. Suuria tappioita ja
laajaa työttömyyttä on kohdannut rakennusala sekä kiinteistön-
välitys.

Tällä hetkellä vuonna 2008 ostettujen asuntojen hinta on las-
kenut n. 30% eli monet velkarahalla asuntonsa hankkineet ovat
menettäneet huomattavasti asunnon vakuusarvoa ja lainat voivat
olla nyt suurempia kuin itse asunnon arvo. Työttömyyden tai
sairauden kohdatessa edessä voi olla maksuongelmia velanhoi-
dossa ja pahimmassa tapauksessa asunnon päätyminen pankin
haltuun sekä vielä sen jälkeen pitkä velkavankeus. Todennäköi-
sesti kriisin jatkuessa ja kenties yhä syvetessä asuntojen
hinnanlaskukin tulee jatkumaan.

Rakennusalalta on nyt kadonnut noin miljoona työpaikkaa,
joista 500 000 on menetetty pysyvästi.

Lähde: Canarias7